Eno.fi – Kaikki suositut lastenleikit

Eno.fi kerää sinulle kaikki suositut lastenleikit samaan paikkaan. Täältä vanhempien, isovanhempien, opettajien ja hoitotätien oon helppo hakea ideoita hauskoihin leikkeihin, jotka myös opettavat lapselle vuorovaikutustaitoja ja kannustavat liikkumaan.

Jos sinun suosikkileikkisi puuttuu sivustoltamme, voit lähettää sen yhteydenottolomakkeella sivun yläkulmassa.

Leikki on lapsen työ

Leikki on lapselle luonnollinen ja terve tapa oppia uusia asioita ja tutustua ympäristöönsä. Leikillä onkin ratkaiseva merkitys lapsen emotionaalisen, sosiaalisen ja kognitiivisen puolen kehitykselle.

Lapset voivat leikin kautta kehittää kielellisiä taitoja, luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi leikki auttaa lasta ymmärtämään syy-seuraus suhteita ja yhdistämään yksittäisiä asioita suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Leikin myötä lapsi oppii erottamaan leikin todellisuudesta.

Leikkiessään tai esimerkiksi jalkapalloa tai jääkiekkoa pelatessaan, lapsi oppii uusia toimintatapoja, yhteistyötaitoja ja sääntöjä. Leikin myötä lapsi saattaa saada lisää itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihinsä. Leikki opettaa toimimaan muiden ihmisten, sekä aikuisten ja toisten lapsien kanssa ja ymmärtämään miten sosiaalisissa tilanteissa olisi hyvä toimia. Myös moraaliset kysymykset nousevat leikin kautta esille.

Lapset voivat leikkiä keskenään tai aikuisen ohjaamana. Aikuisen ohjaus on tärkeää silloin, kun lapsi tarvitsee tukea leikin toteuttamiseen, oikeat työkalut ja ympäristön leikin turvalliseen suorittamiseen. Leikki voi olla fyysistä suorittamista, liikkumista ja pelailua, mutta myös laulua, tarinoiden kertomista, arvoituksia ja vitsejä.

Lastenvaatteet netistä – edullisia ja laadukkaita vaatteita vauvoista äitiysvaatteisiin, hyödynnä alennuskoodit

Jos etsit edullisia ja laadukkaita lastenvaatteita netistä, joissa lapsen on mukavaa ja turvallista leikkiä, kun vaatteet soveltuvat liikunnallisiin leikkeihin ulkona, sisällä sekä matkustellessa. Hanki lastenvaatteita esimerkiksi Reima -lastenvaatekaupasta ja Zalandon lastenvaateosastolta (voit hyödyntää  Zalandon alennuskoodin ja saat lastenvaatteista 10% alennuksen)

Edullisia päällys- ja urheiluvaatteita kaikenikäisille lapsille löydät Halensin -verkkokaupasta. Halensin alennuskoodilla 7080 saat 20% alennuksen lasten vaateostoista.

Laadukkaat tennarit ja urheilukengät voit ostaa esimerkiksi Brandosilta, jossa kattava valikoima lastenkenkiä edulliseen hintaan. Verkkokauppa myöntää asiakkailleen usein Brandos alennuskoodeja, joilla saa mukavia alennuksia kenkäostoissa.

Muita hyviä tarjouksia alennuskoodi.fm -sivustolla ovat esimerkiksi Nordicfeelin tarjoukset, Peten Koiratarvikkeen alet, Fitnessfirstin parhaat tarjoukset, Elevenin koodit, Lensonin piilolinssialennukset ja Biancaneven tarjoukset.

Lainaa lastenvaatteiden ja lelujen hankintaan

Välillä lapsiperheessä rahat voivat olla tiukilla. Kun lapsen kengät hajoavat, kurahousut käyvät liian pieniksi ja lempilelu unohtuu bussiin, on uudet hankittava tilalle. Lastenvaatteet ja tarvikkeet eivät aina ole halpoja ja yllättäviin menoihin saattaa upota isompikin summa, etenkin jos perheeseen kuuluu useampi pikkuvipeltäjä.

Äkilliseen rahantarpeeseen voit miettiä kulutusluottoa. Saat 1000-5000 euron lainan nopeasti, lainasta voit tehdä pienempiä nostoeriä tarpeesi mukaan ja maksaa lainan takaisin kuukauden kuluttua. Nykyään lainojen korot ovat kohtuulliset, joten lainan ottaminen ei ole samanlainen riski kuin pikavippien aikoina.

Nikotiinipussit auttavat lopettamaan lapsesi passiivisen tupakoinnin ja lopettaa Haaparannan nuuskarallin

Liian usein vielä nykyäänkin näkee pienten lasten äitejä tai isejä polttamassa tupakkaa oman lapsensa läheisyydessä. Passivinen tupakointi on pienelle lapselle lähes yhtä paha asia kuin varsinainen tupakointi, ja huonoin mahdollinen tilanne on se, että vanhempi polttaa jatkuvasti lapsensa läsnäollessa tupakkaa.

Tupakoinnin sijaan moni on Uutisankan mukaan toki hakenut nuuskansa Haaparannasta, mutta se on melkoisen vaivalloista ja Suomessa sieltä haetun nuuskan ostaminen on laitonta. Moni mys miettii, paljonko nuuskaa saa tuoda Suomeen, ja eihän sitä rajattomasti saakaan tuoda.

Suosittelenkin lämpimästi vaihtamaan tupakoinnin paljon vähemmän haitalliseen vaihtoehtoon, nikotiininuuskaan, jota myös nikotiinipusseiksi kutsutaan, jos tupakoinnin lopettaminen kerralla ei meinaa onnistua.

Näitä saa tilattua Suomeen laillisesti, ja maut ovat sen verran hyviä että etuna on myös huomattavasti raikkaampi hengitys verrattuna tupakointiin.

Lapsesi kiittävät.

Vettä kengässä

Osallistujat jaetaan kahteen yhtä suureen ryhmään. Toinen ryhmä menee hieman kauemmaksi tai kääntyy selin toiseen ryhmään, jotta ei näkisi toista ryhmää. Toisen ryhmän jäsenet valitsevat itselleen parin toisesta ryhmästä. Kun toinen ryhmä on valinnut parit, tulee toisesta ryhmästä jokainen vuorollaan heidän luo ja kumartaa tai niiaa jollekin. Jos pari ole oikea, toinen ei kumarra takaisin vaan sanoo hänelle “Vettä kengässä!” Toisen tulee silloin hyppiä yhdellä jalalla pois. Kumarrettuaan oikealle parille hän saa jäädä pois leikistä, mutta ei saa paljastaa seuraaville tulijoille, kenen pari on. Jokainen yrittää, kunnes on löytänyt oman parinsa. Sen jälkeen vaihdetaan ryhmien tehtäviä ja leikki jatkuu.

Kymmenen tikkua laudalla

10 tikkua laudalla leikissä valitaan yksi etsijä – esimerkiksi äiti sopii usein tähän tehtävään hyvin. Muut leikkijät menevät piiloon. Aluksi tarvitaan lauta, joka asetetaan esimerkiksi kiven päälle. Laudan päälle asetetaan kymmenen isohkoa tikkua tai keppiä. Yksi leikkijöistä ponkaisee laudan jalallaan niin, että tikut lentelevät mahdollisimman pitkälle. Muut leikkijät juoksevat piiloon sillä aikaa kun etsijä kerää tikut takaisin laudalle. Kun kaikki tikut ovat paikallaan, hän huutaa “10 tikkua laudalla!”. Heti sen jälkeen hän saa alkaa etsiä muita leikkijöitä.

Kun etsijä löytää jonkun leikkijän, hänen tulee juosta laudan luo, asettaa jalka laudan päälle ja huutaa kuka on nähty, esim “Mikko nähty!”. Tällöin piilossa olijan tulee tulla pois piilosta odottamaan muiden löytymistä. Mikko voi paljastuessaan kuitenkin yrittää myös juosta ennen etsijää laudan luokse ja huutaa “Omat nimet kirjoissa!”, jolloin hän on loppukierroksen ajan turvassa ja voi jäädä odottamaan muiden löytymistä.

Toiset leikkijät voivat yrittää pelastaa löytyneet leikkijät juoksemalla laudan luo ennen etsijää ja polkaista laudan uudestaan niin että tikut lentävät ympäriinsä. Tällöin kaikkien tulee piiloutua uudestaan ja etsijän pitää kerätä taas tikut ja aloittaa etsinnät alusta.

Tervapata

Hiekkapohjaiselle leikkikentlle piirretään iso ympyrä ja ympyrän kehälle jokaiselle leikkijälle puoliympyrän muotoinen oma paikka. Ympyrän keskelle piirretään pieni ympyrä, jota kutsutaan tervapadaksi. Leikkijät asettuvat omiin puoliympyröihinsä ja yksi leikkijöistä ison ympyrän ulkopuolelle, jolloin hänestä tulee kiertäjä. Kiertäjä lähtee kiertämään ympyrää tikku kädessään pudottaen matkalla tikun jonkun taakse. Se, jonka taakse hän tikun pudottaa, ottaa tikun maasta ja lähtee juoksemaan vastakkaiseen suuntaan piirin ympäri. Leikkijät kilpailevat siitä, kumpi ehtii ensin tyhjäksi jääneelle paikalle. Ilman paikkaa jäänyt jatkaa kiertäjänä. Tervapataan piirin keskelle joutuu, jollei huomaa tikkua eikä ehdi lähteä paikastaan siihen mennessä, kun kiertäjä on kiertänyt kierroksen. Tervapadasta pääsee pois, kun seuraava joutuu sinne tai ennalta sovitun ajan jälkeen.

Purkkis

Purkkiksessa leikkijöistä yksi on etsijä. Leikkiin tarvitaan potkupallo, joka laitetaan keskelle nurmikkoa. Joku potkaisee pallon mahdollisimman kauas ja etsijä juokse pallon perään ja tuo pallon takaisin omalle paikalleen huutaen “Purkki kotona”. Tällä välin muut osallistujat ovat juosseet piiloon. Etsijä alkaa etsiä muita ja aina kun hän löytää yhden tulee hänen juosta pallon luo ja huutaa esimerkiksi “Sanna purkissa!” Toiset leikkijät voivat yrittää pelastaa kiinnijääneen niin, että he juoksevat pallon luokse etsijän huomaamatta ja potkaisevat pallon uudelleen. Tällöin kaikki kiinnijääneet pelastuvat ja etsijä joutuu alkamaan etsimisen alusta. Kun etsijä on löytänyt kaikki, ensimmäisenä löydetystä tulee seuraava etsijä. Purkkiksessa kannattaa pelin alussa sopia rajat jonka sisällä leikkijöiden tulee piiloutua.

Peili

Yksi leikkijöistä on “peili”, joka seisoo selin muihin. Toiset asettuvat peilin taaksen noin 20 metrin päähän ja lähtevät liikkumaan kohti peiliä. Peili kääntyy varoittamatta liikkujiin päin ja jos hän huomaa jonkun liikkuvan, tämä joutuu palaamaan takaisin lähtöviivalle. Se, joka ensimmäisenä ehtii koskettamaan peiliä ja huutamaan oman nimensä on seuraava peili.

Seuraa johtajaa

Osallistujista valitaan yksi johtaja, joka on jonon ensimmäisenä. Johtaja lähtee kävelemään ja jonossa muut leikkijät seuraavat. Leikkijät matkivat johtajaa kaikessa, taputi hän sitten käsiään, pomppi, juoksi tms. Johtajaksi pääsevät kaikki leikkijät vuorollaan.

Hiirenhäntä

Yksi leikkijöistä pyörittää narua, esimerkiksi hyppynarua, matalalla. Toiset leikkijät seisovat pyörittäjän ympärillä ja hyppivät narun yli. Kun joku sotkeutuu naruun, hänestä tulee pyörittäjä.

Aakkosleikki

Leikin alussa päätetään teema, jonka mukaan sanoka keksitään. Teema voi olla esimerkiksi ihmisten nimet, elokuvat, bandit, kaupungit jne. Ensimmäinen keksii esimerkiksi kaupungin joka alkaa kirjaimella A, esimerkiksi Ankara. Seuraava keksii kaupungin joka alkaa kirjaimella B, kuten Berliini jne. Tarkoituksena on päästä aakkosten loppuun luettemalla eri kaupunkeja.

Kirjainleikki

Leikkijöistä yksi keksii sanan, esimerkiski kissa. Seuraana tulee keksiä sana joka alkaa kissa sanan viimeisellä kirjaimella A, esimerkiksi auto. Seuraavan tulee keksiä sana, joka alkaa auto sanan viimeiselle kirjaimella jne.

Yhdyssanaleikki

Leikkijät istuvat ympyrässä. Ensimmäinen osallistuja sanoo yhdyssanan, esimerkiksi kesäloma. Seuraavan tulee keksiä yhdyssana joka alkaa sanaööa loma, esimerksi loma-asunto. Seuraavan tulee keksiä yhydssana joka alkaa sanalla asunto, esimerkiksi asuntoauto jne..

Tunneleikki

Leikkijät kävelevät ympäri huonetta musiikin tahdissa. Kun musiikki lakkaa, leikinjohtaja huutaa jonkin tunteen, esimerkiksi ilo, viha, pelko, tyytyväisyys..jne. Leikkijät jähmettyvät paikoilleen ja esittävät kehonkielellä ilmoitettua tunnetilaa.

Tuntotaulu

Leikkijät muodostavat ympyrän niin, että he seisovat myötäpäivään. Jokaisen selkään on teipattu paperi. Ensimmäinen leikkijösitä aloittaa piirtämällä edessä seisovan slekään jonkin kuvion. Leikkijä, jonka selkään kuvio on piirretty pyrkii piirtämään samanlaisen kuvion hänen edessään seisovan selkään jne. Kun kaikkien osalllistujien selkään on piirretty kuvio tarkistetaan kuinka kuvio on muuttunut matkan varrella vai ovat kaikki piirtäneet samanlaisen kuvion.

Pullonpyöritys

Leikkijät istuvat ringissä ja ringin keskellä on tyhjä pullo. Yksi leikkijöistä pyöräyttää pulloa. Se, johon pullon nokka jää osoittamaan pääsee suorittamaan joko tehtävän tai kertomaan totuuden. Häneltä kysytään “totuus vai tehtävä?” ja hänen tulee valita jompi kumpi. Pulloa pyörittäneen tulee keksiä osallistujalle joko tehtävä, joka tulee suorittaa tai totuus, joka tulee kertoa. Tehtävän suoritettua tämä henkilö pyöräyttää pulloa ja määrää totuuden tai tehtävän seuraavalle osallistujalle, johon pullon nokka jää osoittamaan.

Rikkinäinen puhelin

Leikkijät voivat muodostaa ympyrän tai rivin. Ensimmäinen leikkijä kertoo kuiskaten lyhyen tarinan vierustoverille. Vierustoveri kuiskaa saman tarinan hänen vierustoverilleen. Seuraava pyrkii toistamaan kuulemansa tarinan seuraavalle jne. Lopussa viimeinen kertoo tarinan ääneen muille, jonka jälkeen ensimmäisenä tarinan kertonut toistaa tarinan uudelleen. Tarinat saattavat poiketa toisistaan paljon riippuen siitä kuinka “rikkinäinen” puhelin on ollut.

Asetu järjestykseen

Leikijät muodostavat esimerkiski viiden hengen ryhmiä. Leikinjohtaja päättää millaiseen riviin, jonoon tai muodostelaan rymien tulee mennä. Hän määrää esimerkiksi ryhmän muodostavan jonon leikkijöiden etunimen mukaan aakkosjärjestykseen tai rivin leikkijöiden iän mukaan. Ryhmä, joka on ensimmäisenä valmis saa pisteen. Ryhmä voidaan pyytää myös muodostamaan esimerkiski pyramidi tai kahdeksikko.

Syy-seuraus -leikki

Leikkijät voivat muodostaa esimerkiksi ympyrän. Leikissä on kolme eri tasoa. Ensimmäinen leikkijä sanoo esimerkiski, että “Minua väsyttää”. Seuraava antaa syyn väsymykselle, esimerkiksi “Koska en nukkunut viime yönä” Kolmas antaa seurauksen sille kun ei nukkunut viime yönä. esimerkiski “Siksi myöhästyin tänään koulusta”. Tämän jälkeen seuraava leikkijä aloittaa alusta ja seuraava kaksi antava syyn ja seurauksen.

Tuolileikki

Leikkiin valitaan tuoleja yksi vähemmän kuin leikkiin osallistujia. Tuolit asetellaan niin että ne muodostavat ympyrän. Leikkijät asettuvat tuolien ympärille. Leikki alkaa kun musiikki alkaa soida. Musiikin soidessa leikkijä kävelevät tuolien ympäri myötäpäivään. Kun musiikki loppuu, pyrkii jokainen leikkijä istumaan vapaalle tuolille. Ilman tuolia jäänyt putoaa leikistä pois. Samalla poistetaan yksi tuoli leikistä pois, jotta tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Lopussa on vain yksi tuoli ja kaksi leikkijää. Voittaja on se, joka istuu viimeisenä tuolille musiikin päättyessä.

Avaa solmu

Yksi leikkijöistä menee oven ulkopuolelle tai seinän taakse. Muut leikkijät menevät piirin ja ottavat toisiaan tiukasti käsistä kiinni. Sitten leikkijät alkavat muodostaa solmua, niin että he pujottelevat toistensa alitse ja ylitse päästämättä käsistä irti. Kun solmu on tarpeeksi tiukka, pyydetään ulkopuolelle jäänyt leikkijä takaisin. Hän pyrkii suullisia ohjeita antamalla selvittämään solmun, niin että leikkijät palautuvat takaisin piirimuodostelmana ilman että irroittavat toisiiaan käsistä.

Minä olen.. -leikki

Osallistujat istuvat piirissä. Yksi leikkijöistä sanoo oman nimensä ja jonkin asian mistä pitää. Esimerkiksi nimeni on Anna ja pidän jäätelöstä. Seuraava sanoo sinun nimesi on Anna ja pidät jäätelöstä. Minun nimeni on Petri ja pidän suklaasta. Seuraava toistaa Annan ja Petrin nimet sekä sen mistä he pitävät jonka jälkeen kertoo oman nimensä ja mist pitää. Mitä pidemmälle piirissä päästään, sitä enemmän seuraavilla on muistettavaa muista leikkijöistä. Leikki on mainio tapa tutustua toisiin ja opetella muiden nimiä.

Kuuma peruna

Kuumas peruna -leikissä kaikki osallistujat istuvat ringissä. Porukasta valitaan yksi “perunanetsijä”, joka seisoo ringin ulkopuolella kasvot poispäin muista osallistujista. Kuuma peruna voi olla pallo tai hernepussi, jota kuljetetaan leikkijältä toiselle ringissä. Perunanetsijä huutaa jossain vaiheessa “Kuuma peruna!” Se, jolla on peruna kädessään sillä hetkellä, liittyy perunanetsijän seuraksi. Uusi perunanetsijä valitsee jonkin numeron, johon asti perunanetsijät laskevat yhdessä hiljaisella äänellä ennen kuin huutavat “Kuuma peruna!” Leikkiä jatketaan, kunnes viimeinenkin osallistuja on siirtynyt perunanetsijöihin.

Nettikasinot ovat aikuisten leikkejä

Meidän ei pitäisi koskaan täysin aikuistua. Muista säilyttää oma lapsenmielisyytesi vaikka ikävuosia karttuu lisää. Lastenleikit ja pelit soveltuvat yhtä hyvin aikuisille kuin lapsille. Karhukävely tai rapukävely tekee itse asiassa vain hyvää mielellä ja kropalle. Miksei aikuisetkin voisi leikkiä piilosta?

Jos kuitenkin haluat kokeilla aikuisten pelejä, kannattaa sinun siirtyä nettikasinoille. Nettikasinoiden suosio on kasvanut suuresti 90-luvulta lähtien ja tänä päivänä sadat eurooppalaiset nettikasinot tarjoavat viihdykettä ympäri vuorokauden.

Nettikasinoiden suosituimpia pelejä ovat hedelmäpelit. Niiden pelaaminen on helppoa, joten kuka tahansa voi lähteä näiden pelien pariin. Nettikasinoilla eivät pyöri vain kasinopelejä taitavat konkarit, vaan myös ne, jotka eivät ole koskaan aiemmin käyneet oikealla kasinolla ja haluavat testata muutamilla kympeillä ja hakea hieman jännitystä iltaan kasinopelien muodossa. Tähän tosin saattaa jäädä helposti koukkuun ja muutaman kympin budjetti kasvaa muutaman sadan budjettiin.

Suomalaisten keskuudessa suosittuja nettikasinoita ovat muun muassa Casumo, Casinoeuro ja myös vedonlyöntiä tarjoava Betsson.

Hedelmäpelien lisäksi voit testata miljoonapotteja tarjoavia Jackpot pelejä, kuten suosittu Mega Moolah. Live-kasinolla ihka oikeat livejakajat ottavat sinut vastaan rulettipelien ja Blackjack pelien parissa. Ja nämä neitoset ovat yleensä hyvin viehkeitä, joten silmänruokaakin on tarjolla. Ja livejakajina toimii joillain kasinoilla myös miehet, joten silmänruokaa jokaiselle.