Leikijät muodostavat esimerkiski viiden hengen ryhmiä. Leikinjohtaja päättää millaiseen riviin, jonoon tai muodostelaan rymien tulee mennä. Hän määrää esimerkiksi ryhmän muodostavan jonon leikkijöiden etunimen mukaan aakkosjärjestykseen tai rivin leikkijöiden iän mukaan. Ryhmä, joka on ensimmäisenä valmis saa pisteen. Ryhmä voidaan pyytää myös muodostamaan esimerkiski pyramidi tai kahdeksikko.
Category Archives: Tutustumisleikit
Syntymäpäivät järjestykseen
Leikkijöiden tulee muodostaa jono niin, että ensimmäisenä jonossa on joukon vanhin ja viimeisenä joukon nuorin. Jokaisen leikkijän tulee löytää paikkansa jonossa elehtimällä ja ilmehtimällä oman syntymäpäivänsä löytääkseenoman paikkansa jonossa. Puhua ei saa.
Minä olen.. -leikki
Osallistujat istuvat piirissä. Yksi leikkijöistä sanoo oman nimensä ja jonkin asian mistä pitää. Esimerkiksi nimeni on Anna ja pidän jäätelöstä. Seuraava sanoo sinun nimesi on Anna ja pidät jäätelöstä. Minun nimeni on Petri ja pidän suklaasta. Seuraava toistaa Annan ja Petrin nimet sekä sen mistä he pitävät jonka jälkeen kertoo oman nimensä ja mist pitää. Mitä pidemmälle piirissä päästään, sitä enemmän seuraavilla on muistettavaa muista leikkijöistä. Leikki on mainio tapa tutustua toisiin ja opetella muiden nimiä.